arvatkaas, kirjoitinko tuohon otsikkoon Neiti Punahattu - mulla on ollut hieman vaikeuksia sopeutua tuohon uuteen avioliiton mukanaan tuomaan etuliitteeseen. Uuden sukunimen suhteen mulla ei ole enää minkäänlaisia vaikeuksia mutta mun mielestä neiti on vaan niin paljon kivempi sana kuin rouva. Sovittiin jo Juuson kanssa, että se kutsuu mua neidiksi ja saan lentolippuihin halutessani merkata Ms sen Mrs:n sijaan.
First world problems, I know, mutta ehkä tämä blogi on sopiva paikka juuri tällaisille hömppäajatuksille.
Alunperin olin tosi kiinteästi ja kauan sitä mieltä, että pidän oman vanhan sukunimeni. Juuso ulkoisti päätöksen täysin mulle ja ei halunnut vaikuttaa mielipiteeseeni vaan halusi, että teen päätöksen täysin itse. Sitten häitä edeltävänä torstaina kun pappi kysyi, miten olemme sukunimiasian miettineet, tuli tunne, että kyllä mä taidan haluta olla samalla nimellä kuin oma rakas mieheni. Tää päätöksentekomalli taitaa kuvastaa mun persoonaa aika hyvin, vaikka kuinka rationalisoin asioita, niin silti loppujen lopuksi asiassa kuin asiassa päädyn menemään aika tunteiden ja intuition johdattamana!
Isäni sanoi hääjuhlassamme yöllä olevansa haikein mielin, mutta samalla on ylpeä, että olemme nyt Juuson kanssa samalla nimellä sillä "onhan se miehelle aina ylpeyden aihe". Itkettiin yhdessä vanhan sukunimeni perään, mutta molemmat onnellisena myös uudesta.
Uusi sukunimi on tuonut mukanaan yllättävän paljon byrokratiaa, varsinkin opinahjoni puolesta. Uudet henkkarit tulen saamaan vasta lokakuun puolella, kiitos Helsingin poliisilaitosjonojen, joten vielä mennään vanhalla nimellä järjestelmässä jos toisessa jonkin aikaa. Henkisesti olen varmasti loppuelämän jollain tasolla myös Liukkonen, koska se on mun identiteetti - mun sukulaiset vaan on tietynlaisia, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Silti otan uuden sukunimeni ja kaiken sen mukanaan tuoman ilolla vastaan.
Hassua olla naimisissa! Olo niin sama mutta silti ihan eri.
P.S. Huomasittehan sivupalkin pienen kyselyn? :)
Aaaa ihana hattu, jotain tommosta oon himoinnut jo pitkän aikaa! Mutta noi sukunimiasiat mua mietityttää kovasti, vaikka naimisiinmeno ei oo millään lailla edes ajankohtasta tässä :D Kukin tietty tekee miten haluaa, enkä tosiaan oo tuomitsemassa siitä jos naiset ottaa miehen nimen, mutta mua vaan rasittaa kuinka se miehen nimen ottaminen tuntuu olevan se normi. Oon keskustellu tästä poikaystävän kanssa ja se sano ettei haluais ottaa naisen nimeä ihan vaan siitä syystä, että sitä pitäis sitten selitellä kavereille ym niin paljon enemmän. Mutta mä oon elänyt koko elämäni oman sukunimeni kanssa (ja tuun varmasti elämään vielä pitkän aikaa) ja se on nimenomaan oleellinen osa mun identiteettiä. Plus se on aika harvinainen nimi ja tuntuis jotenkin tosi omituiselta luopua siitä. Semmonen automaattinen miehen nimen ottaminen tuntuis mulle jotenkin vanhanaikaselta, ihan kun oisin sitten sen miehen omaisuutta. Että mun pitäis naimisiin mennessä luopua kaikesta vanhasta ja siirtyä osaks sen miehen perhettä. Toisaalta taas, jos joskus on muksuja niin oishan se kiva että olis kuitenkin yhteinen sukunimi... Mutta mulle ainoo syy ottaa miehen nimi saattais olla ulkomaille jääminen, koska tää nykyinen sukunimi ei oikein taivu muuhun kun suomalaiseen suuhun :D No joo. Tulipahan avautuminen. Ehkä tääkään ei sitten joskus enää oo ongelma kun ja jos se tosissaan tulee ajankohtaseks.
VastaaPoistaJoo, muakin ärsytti toi että normina on se, että nainen ottaa miehen sukunimen! Sun ajatukset kuulostaa niin samalta kuin mun, hehe :D
Poista