9.5.2015

Lauantaibrunssi ja uusi sohva

Vietettiin tänään äitin kanssa ihan pikkaisen etukäteistä äitienpäivää, kun kutsuin hänet aamupalalle tyttöjen kesken ja odottamaan mun kanssa pian saapuvaa sohvakuljetusta! Juuso on Tampereella käymässä ja mulla vapaaviikonloppu, joten kerrankin oli aikaa kattaa pöytää rauhassa, viettää tyttöaikaa ja levätä.

Ei sillä, etten Juuson läsnä ollessa saisi levätä, mutta oon ollut niin tuhannen poikki ja kiireinen viime aikoina, että on ihan kiva kun tuo viime viikot vapaista nauttinut duracellpupuseni pomppii välillä pienen hetken muualla niin mä voin hyvällä omallatunnolla vaan lötkötellä koko päivän :D


Laitoin meidän aamupalapöytään cocktail-piirakoita, mansikoita, kahvia, avokadoa, leivänpäällisiä, Pitäjänmäen mehutehtaan herkkumehua ja smoothieta. Äiti toi lisäksi aivan ihanaa valkosipuliciabattaa, jota oon mussutellut tässä pitkin iltapäivää Harry Potteria lueskellen. Aloitin ne taas pitkästä aikaa alusta, voi että se on vaan paras maailma ikinä! Jokaikisellä lukukerralla löydän edelleen joitain uusia ajatuksia, vaikka oon valehtelematta lukenut jokaisen kirjan kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja.


Sohva saapui tosi kätevästi, oon ihan superiloinen saamastamme hyvästä kuljetuspalvelusta! Ostettiin sohva siis Kaisaniemen Kodin1:stä, ostopäivänä maanantaina ilmoitettiin saapumisen aikaikkunaksi lauantaina 9-15 ja sitten eilen sain vielä tarkentavan viestin, että saapuminen ajoittuu välille 12-14. Vielä tämän lisäksi kuljetuspalvelusta soitettiin n. tuntia ennen. Eli ei tarvinnut pyöritellä peukaloita koko päivää odotellen, jee!


Superhyvin sujui kaikki ja nyt meillä on uusi kaunokainen, elämäni ensimmäinen itse ostettu sohva! Edellinen oli Juuson isän vanha, hyvin se palveli mutta loppua kohden alkoi olla jo aika karmaisevassa kunnossa. Ainoa miinus uudessa sohvassa on se, ettei se ole yövieraita ajatellen vuodesohva, mutta ehkä sen kanssa voidaan elää ja helposti tuohon mahtuu yksi vieras nukkumaan. Ja varastosta löytyy patjoja.


Toivotaan kaunottarelle pitkää ikää! <3 Täytyy käydä ostamassa jotain jytyä tekstiilisuojasuihketta tuohon pintaan, ettei heti ota tahroja. Onneksi päälliset on kuitenkin pestäviä... Pikkuhiljaa alkaa siis meidän koti kasaantua nyt, kun vihdoin saatiin uusi kaunis sohvamme. Pieniä mahdutusongelmia tässä minikämpässä riittää ja rutkasti, mutta ei anneta sen häiritä, koska ollaan muutenkin sellaisia kainalokyhjöttäjiä ton Juuso-murun kanssa kotona yhtä aikaa ollessa että ei me paljon tilaa tarvitakaan :) Nyt isken viimeiset minipiirakat uuniin ja sitten Hinnalla millä hyvänsä -jakson pyörimään digiboksista! Kävin äsken ihanalla yksinäisellä iltalenkillä ilta-auringosta ja jokapuolella kasvavista valkovuokoista nauttien. Kyllä elämä on ehanata, veikkoset.

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis sohva ja miten ihanan näkönen lattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tää sohva on kyllä mun uusi aarre! (Vähän isokokoinen sellainen.)

      Poista
  2. Todella kaunis sohva! Ja heti kiinnitin huomiota, että sen alta pystyy helposti imuroimaan (meidän sohvan alta ei) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei no äläpäs kuule, toi oli ehdoton kriteeri uutta valitessa koska edellisen kanssa suoraan imurointi alta ei onnistunut vaan sitä piti aina hiisata ja liikuttaa jos halusi alta putsata... Tuskaa!!

      Poista

Jätäthän kommenttia, aurinkoinen!